YLEISET OSTOEHDOT

–  voimassa 27.7.2018 alkaen

Näitä ehtoja sovelletaan esineen ostoon huutokaupassa Ostajan ja  Galleria Annmaris Oy:n/ Annmaris huutokauppakamarin (jäljempänä huutokauppakamari) välillä.

Näitä ehtoja sovelletaan myös tarjouksen tai muun ostomääräyksen jättäjään soveltuvin osin.

1.   LÄHTÖHINTA
Huutokauppakamari toimii toimeksiantajan eli myyjän lukuun. Huutokauppakamari määrittelee esineille luetteloon ohjeellisen, markkinaperusteisen arviohinnan, joka voi huutokaupassa joko ylittyä tai alittua.

2.   LUETTELOTIEDOT JA ESINEEN KUNTO
Kaikki esineet myydään siinä kunnossa kuin ne myyntihetkellä ovat. Luetteloon pyritään antamaan esineistä riittävät tiedot.  Huutokauppakamari voi halutessaan milloin tahansa muuttaa luettelotietoja. Muutoksista ilmoitetaan myös suullisesti huutokaupassa. Kaikki luettelossa mainitut tiedot ovat ainoastaan ohjeellisia, eivätkä vapauta ostajaa tarkastusvelvollisuudesta ennen huutokauppaa. Ostajan tulee tarkastaa esine, arvioida sen kunto, sekä kaikki muut ostopäätökseen vaikuttavat seikat huolella. Luettelossa oleva kuva esineestä on tarkoitettu ainoastaan sen tunnistamiseen. Huutokauppakamari vastaa luettelotiedoissa olevista olennaisista virheistä ainoastaan, mikäli virheet johtuvat törkeästä huolimattomuudesta huutokauppakamarin puolelta.

3.   TARJOAMINEN HUUTOKAUPASSA

Huutokaupassa korkein tarjous voittaa. Korkeimman tarjouksen esittänyt on vasaranlyönnin hetkellä samalla sitoutunut häntä velvoittavaan ostotarjoukseen tavanomaisin huutokauppaehdoin. Tarjouksen voi tehdä nostamalla huutonumeroa tai muulla selvällä merkillä. Lunastaessaan huutonumeroa ostaja sitoutuu lunastamaan kaikki kyseisellä huutonumerolla tehdyt ostot, sekä huutokauppakamarin yleisiin ostoehtoihin.

”Tasatarjous” huutokaupassa. Huutokaupassa edetään meklarin johtaman huutojärjestyksen mukaan. Mikäli samanlaisia tarjouksia on pöydällä useasta eri lähteestä, valitsee meklari/sihteeri/tietokone niistä sattumanvaraisesti jonkun ottamatta huomioon mikä niistä oli jätetty ensin.

Huutokauppakamarilla on milloin tahansa oikeus päättää huutonumeron luovuttamisesta, kokonaishuutojen maksimisummasta, peruuttaa huutonumeron käyttöoikeus, kenellä on etuosto-oikeus mikäli korkeimmaksi jää kaksi samansuuruista tarjousta, tarjouksen korottamisesta kohtuudella, tarjousten uusimisesta, sekä tarjousten hylkäämisestä. Huutokauppakamari ratkaisee yksin ja lopullisesti kaikki huutokaupan aikana syntyvät riita-asiat ja epäselvyydet. Edellä mainittu koskee soveltuvin osin myös internethuutokauppaa ja netissä tehtäviä tarjouksia.

4.1   KIRJALLINEN TARJOUS (Sähköposti, paperille täytetty tarjouslomake)
Huutokauppakamari ottaa vastaan kirjallisia tarjouksia ostajilta. Kirjallisten tarjousten tulee olla huutokauppakamarilla viimeistään kolme tuntia (3h) ennen huutokaupan alkua. Kirjallista tarjousta ei voi peruuttaa tai muuttaa , mikäli huutokauppaan on alle 24 tuntia. Kirjallisen tarjouksen tekijä sitoutuu sekä lunastamaan kaikki tarjouksilla saamansa ostot, että huutokauppakamarin yleisiin ostoehtoihin. Huutokauppakamari ei vastaa mahdollisista kirjausvirheistä. Kirjalliset tarjoukset kirjataan aina ensisijaisesti kohteen numeron mukaan.

Huutokauppakamarilla on milloin tahansa oikeus päättää tarjouksen hyväksymisestä, kokonaishuutojen maksimisummasta, peruuttaa tarjous halutessaan, sekä päättää kenellä on etuosto-oikeus, mikäli korkeimmaksi jää kaksi samansuuruista tarjousta, tarjouksen korottamisesta kohtuudella salia vastaan, tarjousten uusimisesta, sekä tarjousten hylkäämisestä. Edellä mainittu koskee soveltuvin osin myös kaikkia muitakin tarjoamisvaihtoehtoja. Huutokauppakamari ratkaisee yksin ja lopullisesti kaikki huutokaupan aikana syntyvät riita-asiat ja epäselvyydet.

4.2  KIRJALLINEN TARJOUS JA HUUTAMINEN NETISSÄ
Huutokauppakamari ottaa vastaan ennakkotarjouksia ostajilta myös netissä. Tarjous on aina sitova. Sitä ei voi peruuttaa tai muuttaa. Kirjallisen tarjouksen tekijä sitoutuu sekä lunastamaan kaikki tarjouksilla saamansa ostot, että huutokauppakamarin yleisiin ostoehtoihin. Huutokauppakamari ei vastaa mahdollisista asiakkaan kirjaus/näppäilyvirheistä. Huutaminen netissä edellyttää sekä huutajan, että voimassa olevan maksukortin rekisteröintiä (Visa, Visa Electron, Mastercard, American Express).

Huutokauppakamarilla on milloin tahansa oikeus päättää tarjouksen hyväksymisestä, kokonaishuutojen maksimisummasta, peruuttaa tarjous halutessaan, sekä kenellä on etuosto-oikeus, mikäli korkeimmaksi jää kaksi samansuuruista tarjousta, tarjouksen korottamisesta kohtuudella salia vastaan, tarjousten uusimisesta, sekä tarjousten hylkäämisestä. Huutokauppakamari ratkaisee yksin ja lopullisesti kaikki huutokaupan aikana syntyvät riita-asiat ja epäselvyydet.

5.   PUHELINTARJOUS
Huutokauppakamari ottaa vastaan kirjallisia puhelintarjouspyyntöjä ostajilta. Kirjallisten pyyntöjen tulee olla huutokauppakamarilla viimeistään 24 tuntia ennen huutokauppaa. Ostajan tulee kirjallisesti ilmoittaa mitä kohteita tarjous koskee, ja mistä puhelinnumerosta hänet tavoittaa huutokaupan aikana. Pyyntöä ei voi peruuttaa tai muuttaa , mikäli huutokauppaan on alle 24 tuntia. Puhelintarjouksen tekijä sitoutuu, sekä lunastamaan kaikki puhelimessa saamansa kohteet, että huutokauppakamarin yleisiin ostoehtoihin. Puhelintarjous tehdään tarjoajan omalla vastuulla. Huutokauppakamari ei vastaa vahingosta, joka tarjoajalle on mahdollisesti aiheutunut sen johdosta että huutokauppakamari ei tavoita ostajaa tai laiminlyö soittamisen tai tarjouksen tekemisen, tai joutuu priorisoimaan muita tarjouksia. Huutokauppakamari ei vastaa mahdollisista kirjausvirheistä. Puhelintarjoaja sitoutuu aina maksamaan luettelossa mainitun lähtöhinnan (arviohinnan alimman) esineistä. Huutokauppakamarilla on milloin tahansa oikeus päättää tarjouksen hyväksymisestä, kokonaishuutojen maksimisummasta, peruuttaa tarjous halutessaan, sekä kenellä on etuosto-oikeus, mikäli korkeimmaksi jää kaksi samansuuruista tarjousta, tarjouksen korottamisesta kohtuudella salia vastaan, tarjousten uusimisesta, sekä tarjousten hylkäämisestä. Edellä mainittu koskee soveltuvin osin myös kaikkia muitakin tarjoamisvaihtoehtoja. Huutokauppakamari ratkaisee yksin ja lopullisesti kaikki huutokaupan aikana syntyvät riita-asiat ja epäselvyydet.

6.   HUUTOMAKSU JA ARVONLISÄVERO
Ostaja suorittaa jokaisen vasarahinnan päälle huutokauppakamarin kulloinkin voimassa olevan huutomaksun ja huutomaksulle erikseen laskettavan arvonlisäveron. Ostaja suorittaa em. maksut, vaikka myytävä kohde olisi tuotu myyntiin EU:n ulkopuolelta. Mikäli tällaisen kohteen ostajana on yritys hän voi vaatia maksun Alv-osuuden takaisin Suomen tulliviranomaisilta, mikäli hän vie itse esineet EU:n ulkopuolelle. Ostaja on aina itse vastuussa esineen verotukseen liittyvien asioiden selvittämisestä, sekä kaikista verovelvoitteista.

Huutomaksun suuruus on paikanpäältä ostettaessa/noudettaessa on 25%. Huutomaksuun lisätään arvonlisävero 24%. Aiemmasta poiketen, arvonlisäveroa ei peritä kuitenkaan Suomen ulkopuolisilta yrityksiltä EU-maissa, eikä myöskään ostajilta EU:n ulkopuolelta.

Huutomaksu EU:n alueella on 27,5% lisättynä arvonlisäverolla, sekä 30% EU:n ulkopuolella. Komissiomaksu sisältää ilmaisen toimituksen kaikille alle 2m pituisille kohteille määrämaahan.

7.   JÄLLEENMYYNTIKORVAUS (=KUVASTOMAKSU)
Huutokauppakamari suorittaa Kuvasto ry:lle lakisääteisen jälleenmyyntikorvauksen (Droit de Suite) taide-esineistä, sekä taideteollisuustuotteista, mikäli taiteilijan kuolemasta on kulunut alle 70 vuotta.
Huutokauppakamari Annmaris ei veloita huutajalta jälleenmyyntikorvausta.

8.   LOPPUHINNAT
Loppuhinnat ovat nähtävissä internetissä sekä huutokauppakamarilla.

9.   MAKSAMINEN
Maksu on mahdollista suorittaa jo huutokaupan aikana, tai viimeistään kahdeksan (8) päivän  kuluessa huutokaupasta. Maksu voidaan suorittaa käteisellä, sekä alla mainituilla huutokauppakamarin hyväksymillä tavanomaisilla pankki- ja luottokorteilla (VISA, VISA Electron, Mastercard, American Express) Omistusoikeus esineeseen siirtyy ostajalle vasta kun kohteen maksusuoritus kokonaisuudessaan kaikkine kuluineen on maksettu huutokauppakamarille tai suoritus siitä näkyy pankkitilillämme.

10.   NOUTAMINEN
Huudettuja ja ajallaan maksettuja kohteita säilytämme korkeintaan kuusi (6) viikkoa huutokaupasta. Kuuden viikon jälkeen huutokauppakamarilla on oikeus uudelleen myydä ilman pohjahintaa, tai hävittää, kohde itse parhaaksi katsomallaan tavalla. Nouto on aikaisintaan mahdollista jo huutokaupan aikana, kohta vasaranlyönnin jälkeen. Esineet luovutetaan ainoastaan, mikäli maksusuoritus kokonaisuudessaan kaikkine kuluineen on maksettu huutokauppakamarin kassalle tai suoritus näkyy pankkitilillämme. Esine voidaan luovuttaa ainoastaan virallista maksutositetta vastaan. Kuitissa on oltava pankin leima tai itse tulostetussa kuitissa on ehdottomasti oltava myös pankin arkistointiviite.

11.   REKLAMAATIO
Ostajalla on kaksi (2) viikkoa huutokauppapäivästä aikaa toimittaa huutokauppakamarille kirjallinen reklamaatio riippumatta onko tavara noudettu tai ei. Tämän jälkeen ostaja menettää oikeutensa reklamoida. Live- eli salihuutokaupan kohteilla ei ole kuluttajasuojalain mukaista vaihto- tai palautusoikeutta vaikka kohde olisi huudettu netissä.

12.   MIKÄLI KOHDETTA EI MAKSETA 8 VRK KULUESSA,  JA UUDELLEEN MYYNTI

Mikäli kohdetta ei ole maksettu kahdeksan (8) päivän kuluessa on huutokauppakamarilla oikeus ryhtyä ilman erillistä ilmoitusta seuraaviin toimiin:

–   pysyä sopimuksessa ja vaatia maksua

–   veloittaa viivästyskorkoa

–   purkaa kauppa, tai koko toimeksiantosopimus

–   laskuttaa ostajalta kohteen säilytysmaksua 5 euroa päivältä per kohde, ellei muuta ole sovittu tai

–   antaa esine ulkopuolisen varastoitavaksi ostajan kustannuksella ja riskillä, myös kuljetus varastoon tapahtuu ostajan kustannuksella ja riskillä.

–   myydä esine uudelleen ensimmäisen ostajan lukuun, huutokauppakamarin määräämällä luettelohinnalla ja valvotulla pohjahinnalla tai ilman pohjahintaa. Huutokauppakamari vähentää näin kertyneistä varoista ostajan velat, sekä kaikki muut ostajan velasta aiheutuneet kulut. Mikäli uudelleen myynnistä saatu summa ei riitä kattamaan kaikkia huutokauppakamarin kuluja, jää erotus ostajan velaksi huutokauppakamarille.

13.   KULTTUURIESINEIDEN MAASTAVIENTILUPA

Kulttuuriesineiden maastavientiä on rajoitettu lainsäädännöllä. Lakia sovelletaan kulttuuriesineiden vientiin Suomesta muihin EU-maihin sekä vientiin yhteisön alueelta. Suomen lainsäädännön lisäksi kulttuuriesineiden maastavientiä EU:n ulkopuolelle sääntelee neuvoston asetus (ETY n:o 3911/92). Maastavientilupaa koskevissa asioissa ostajan tulee kääntyä Museoviraston ja/tai Valtion taidemuseon puoleen. Museovirasto voi asettaa väliaikaisen maastavientikiellon huutokaupattavalle esineelle, tällaisesta kiellosta tulee erillinen maininta huutokauppaluetteloon.

14.   VASTUU
Huutokauppakamari noudattaa Suomessa voimassa olevaa lainsäädäntöä. Huutokauppakamarin vastuu ostajaan nähden rajoittuu enintään siihen, että ostajan palautettua esineen, myyntihetkeä vastaavassa kunnossa, hänelle palautetaan vasarahinta, huutomaksu, peritty jälleenmyyntikorvaus, sekä em. liittyvät arvonlisäverosuoritukset. Huutokauppakamari ei vastaa ostajalle aiheutuneista välittömistä tai välillisistä vahingoista, eikä muista näihin rinnastettavista kuluista.

15.   KUVAUS JA MATERIAALIT

Huutokauppakamarilla on oikeus valokuvata tai muuten kuvata kohteita internetiin tai painotuotteita, lehti-ilmoituksia tai muuta dokumentointia varten. Kaikki huutokauppakamarin kuvaama materiaali jää Galleria Annmaris Oy:n omaisuudeksi ja on vapaasti myöhemmin käytettävissä myös tarkoituksiin jotka eivät liity yksittäiseen huutokauppaan tai myyntimääräykseen.

16.   LUOTTOTARKISTUKSET

Ennen huutonumeron myöntämistä tai asiakkaan rekisteröityessä ostajaksi on huutokauppakamarilla oikeus tehdä huutokauppaan osallistuvista asiakkaista luottotarkistus tai todentaa muulla tavoin asiakkaan maksukyky.

17.  HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELY

Huutokaupan järjestäjä sitoutuu menettelemään asiakkaidensa henkilötietojen osalta Suomen henkilötieto-lainsäädännön mukaisesti.  Tiettyjä palveluja voi käyttää vain rekisteröitymällä palvelun käyttäjäksi. Huutokauppakamari edellyttää kaikilta asiakkailtaan tiettyjä henkilötietoja, jotka ovat huutokauppakamarin palveluiden käyttämisen edellytys.

Asiakkaan tiedot tallennetaan huutokauppakamarin henkilötietorekisteriin, jota käytetään:

–   huutokaupan järjestämiseen ja asiakassuhteiden ylläpitoon

–   huutokaupan markkinointiin ja hallinnointiin

–   mahdollisesti Galleria Annmaris Oy:n markkina- ja asiakasanalyyseihin

Huutokauppakamari pitää rekisteriä ajan tasalla asiakkaalta tai yksityisistä tai julkisista rekistereistä saamillaan tiedoilla. Galleria Annmaris Oy ei luovuta tietoja ulkopuoliselle taholle. Asiakas voi kirjallisesti kieltää rekisteritietojensa käyttämisen markkinointitarkoituksiin, sekä kerran vuodessa maksuttomasti tarkistaa tietonsa kirjallisella pyynnöllä.

18.   RIITOJEN RATKAISU

Tästä sopimuksesta aiheutuvat riidat ratkaistaan Suomen lain mukaisesti Tampereen käräjäoikeudessa.